Eilen oli mulla vapaapäivä, kun satoi ja päätettiin suunnata lenkki kerankin jonnekkin muualle kuin niihin vanhoihin tuhatkertaa kierrettyihin metsiin. Nuuksion kansallispuistoon menemisestä olen haaveillut koko kesän, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Päätettiin sitten suunnata sinne. Seuraksi saatiin Katariinan Domin kanssa. (Kiitos mukavasta päivästä. :))Tessu jäi kotia ja jotenkin musta tuntuu, että 7h reissu isoon metsään ei ole sen lempijuttu. "Missä sivistys, entä kahvila, tääl on hyttysiä hyyi" sanois Tessu. :D

Kertokaa mulle miksi lähempänä ei voi olla tollasta isoa puhdasta metsää, jonka maisemien vaihtelevuus ja pienet lammet tekevät paikasta oikean idyllin. =D Okei onneksi matka nuuksioon ei kestä kuin reilu tunnin suuntaansa eli varmasti voidaan jatkossa useammin käydä siellä. Täytyy varmaan vastaisuudessakin vain mennä sadepäivinä, oli nimittäin ihana kun, vaikka kuljimme merkityillä reiteillä, niin koko aikana ei näkynyt ristinsielua! Sitä paitsi lopulta ei edes satanut, vaan aurinkokin pilkisti. :D

Domi ja Tao löysivät uimapaikan ja yllätysyllätys - uivat. Taolla meni hetki ennen kuin se uskalsi hypätä veteen, sillä paikka oli sellainen mistä koirat joutuivat rannalta hyppäämään veteen jossa oli heti syvää. Pienen haukkukonserton jälkeen (domi ui jo onnellisena ja haki keppejä) Tao uskaltautui myös loikkaamaan veteen ja uimaan. Välillä se nousi vähän juoksemaan kuivallemaalle ja sitten loikkasi uudestaan uimaan.
Aivan yllättäen Domille tapahtui jotain tosi outoa. Se jäi ihan paikoilleen ja alkoi hiljakseltaan vajota alasveteen ja samalla hitusen tuulen mukana sivulle. Ei siinä todellakaan jääty miettimään, että vajoaako kokonaan vai ei, vaan minä joka satuin olemaan lähempänä menin veteen polviin asti ja nostin koiran valjaista lähemmäs rantaa. Siinä samassa Domi kuin heräsi jostain horroksesta kuin naksautuksesta ja kapusi loppumatkan rantaan itse ja oli sitten aivan normaali. Meillä ei ole pienintäkään aavistusta mitä tapahtui, mutta ei ollut kyl kiva tilanne. säikäytti :o

Mutta sitten lenkki jatkui ihan normaalisti eikä edes eksytty, mitä nyt vähän harhailtiin. :) Pojat meni rallia ja ihmiset perässä hitaasti rämpien. Ja syötiin mustikoita ai nam.<3 Tao hoksas miten se saa ite poimittua suuhun mustikat. =D Miks ei aina voi olla kesä?

Kotiin tultiin, joskus hieman ennen yhdeksää ja sitten tessu matkaan ja ulos. Olin ajatellut Taon olevan jo ihan väsy mut pah. Mukaan se tahto ja pääsi. Virtaa tuntu olevan vielä olevan, mutta mulla ei ollut yhtään tokon treenaus fiilis ni päädyin sitten opettamaan taolle toisen tassun annon. Annatassu- toinen. Jeee ny se osaa. :D Paitsi, että välillä se unohtaa laskea toisen tassun mun käden päältä ennen kuin se tarjoaa toista ja sit se on molemmat tassut samaan aikaan. :D