Kumisaappaat ja sadetakit on jo kaksi kuukautta olleet ahkerassa käytössä ja rapaisia tassunjälkiä on tavallistakin enemmän. Syksy on jo pitkällä ja blogiin kuulumisten kirjoittaminen on hieman unohtunut.


BH TK2 Pilvimarjan Pikku Kiwa :)

Tao suoritti BH-kokeen hyväksytysti 30.8. Mua jännitti ihan hirveästi ja meinasin mennä askeleissa vähän sekaisin, mutta Tao oli iloinen oma iloinen itsensä. Nurmikko oli pitkää tai ainakin Tao pikkuisen pieni nurmeen nähden ja mä mietin, että näkikö tuomari edes Taoa koko ajan. Niin tai näin, kovin kehui tottelevaisuusosuutta, vaikka joutuikin kysymään, että eihän ohjaaja vain pyörry. :D Kaupunkiosuudella satoi kaatamalla vettä, mutta se sujui ihan hyvin. Tuomarina Hannele Pörsti.


(c) http://sary.1g.fi/kuvat/

Taavin kanssa ollaan käyty kahdessa tokokokeessa, joista molemmista ykköstulos. :) Taavi on ihan mieletön! Sen kanssa on ihan samanlaista olla kehässä kisoissa kuin treeneissä.

10.9 Malminkartanon sirkuskentällä tuomarina Harri Laisi
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makuu 10
Seuraaminen kytkettynä 9½
Seuraaminen vapaana 9½
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 0
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 10
Yht. 175p I-tulos sijotus kolmas
Taavin ensimmäinen 10 kokonaisvaikutuksesta. Kivointa on, että se tuntui munkin mielestä kympin arvoiselta yhteistyöltä. Ei mitään vinkumista haukkumista vaan intensiivistä innokasta ja tarkkaa työskentelyä Taavin osalta. Oli hirmu kiva fiilis olla kehässä tekemässä liikkeitä, kun luotti koiraan. Tuomari kommentoi, että seuraamiset mielipidekysymys 10 vai puolipistettä pois, mutta jos saisin kymmenenkin senttiä väljemmäksi, mutta muuten tarkalleen samanlaiseksi kuin nyt, niin olis kuulemma 10+++. :) Seisomisessa sanoin väärän käskyn.. Liikkeestä maahanmeno oli vähän hidas, mutta siitä ei pisteitä.


(c) http://sary.1g.fi/kuvat/

24.9 Espoossa tuomarina Hannele Pörsti
Luoksepäästävyys: 9
Paikalla makuu 10
Seuraaminen kytkettynä 8½
Seuraaminen vapaana 9
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 10
Estehyppy 6
Kokonaisvaikutus 9
Yht. 180p I-tulos TK! sijotus toinen
Ennen kuin tiesin pisteitä, tuntui että johonkin siihen ykkös ja kakkostuloksen rajalle jäätiin. Taapi oli ollut hoidossa neljä päivää ennen koetta ja mä olin tullut edellisenä yönä kotiin. Taavilla oli ei niin keskittynyt päivä. Siis normaalipäivä, mutta normaaleita päiviäkin on kovin monenlaisia. Taa olisi voinut keskittyä vielä paremmin vain yhteen asiaan, mutta aika kivasti se teki pienestä epätarkkuudesta huolimatta. Ohjaa ei edelleenkään osaa liikkua. 
http://www.youtube.com/watch?v=YQxSPrK9Csw


TK1 Pilvimarjan Constantijn <3

Koulutustunnuksen saaminen tuntuu saavutukselta. Sellaiselta asialta, josta mä olen kovin iloinen. Mun pieni Taavi pentunen on jo niin iso ja järkevä. Hassua. Ehkä satunnaisesti pientä pään hakkaamista seinään, mutta kyllä se näköjään kannattaa.<3 Se osaa muaallakin kuin kotona. :D Avoimeen joulukuussa tai sitten ensi vuonna, saa nyt nähdä.



Taavi on käynyt kolmessa näyttelyssä. Vantaalla 3.9 tulokseksi EH. Erkkarista Lohjalla 1.10 myös EH. 24-26.9 Taavi kävi Sirpan kanssa Liettuassa. Sieltä Taavi sai sertin! :)


(c)?

Elokuun viimeinen viikonloppu vietettiin mukavassa seurassa Pilvimarjan leirillä. Agilitya sekä kivoja koiria ja ihmisiä. Kiitos järjestämisestä, oli hauskaa! :)

 
(c) http://sary.1g.fi/kuvat/

 Taon kanssa ollaan käyty kahdessa tokokokeessa. Ei tulosta, ei mitään järkeä, eikä oikeastaan edes mitään kerrottavaa. Ihan kuin koetilanteessa tehtäisiin asioita, joista koiralla ei ole aavistustakaan. Huah. Videolta löytyy. Yritän muistaa lisätä tänne jossain vaiheessa paremmalla ajalla. Pitäisi pohtia tekstiksi, jotta alettaisiin löytää jotain keinoja jolla ratkaista "kyl se kotona osaa", mutta just nyt ei kerkeä.

 
(c)?

Agilityssa ollaan saatu jatkaa samassa huippukivassa ryhmässä. Meillä on ihan parhaat treenikaverit ja kouluttaja. :) 11.9 käytiin kolmen startin verran hyvinkäällä kisoissa. Tuloksena hyl (hyppyrata), 5, hyl ja hyvä mieli. Ensimmäisellä radalla yksi putken väärä pää muuten kivasti näin niinkuin meiksi. Toisella radalla kepeiltä vitonen ja saatiin suklaata, sijoituttiin kolmansiksi. Viimiseltä radalla tehtiin kolme ensimmäistä estettä ja pois. Taoti lähti puomilta ilman lupaa. Seuraavan kerran kisataan joko tänä vuonna tai ensi vuonna, mä en oikein tiedä.


(c) Iiris

Taavi ei ole tällähetkellä ohjatussa agiryhmässä. Tarkoitus olisi opetella talvikauden aikana esteet ihan rauhassa ilman häiriötä ja hakea ensi kesäksi takaisin ohjattuun ryhmään. Lokakuun alkuun asti kerkesin harmitella tätä päätöstä, mutta sitten Taaville tuli taas "Taapikakara-kausi" ja mä olen erittäin iloinen ettei olla ohjatuissa treeneissä väkisin vääntämässä. Taavi on tuulella käyvä, yleensä aina on kivaa, mutta onko kivaa keskittyen vai keskittymättä, niin vaihtelee paljon. Nyt käydään ohjatulla tokokurssilla ja kouluttaja totesi Taavin olevan "niin kovin hektinen". Se oli jotenkin hirmu hyvin saatu Taavi yhteen lauseeseen. Siis silloin kun Taavilla on sellainen päivä. Mä voisin kirjoittaa taas pitkän pätkän Taavin lokuun mielenliikkeistä, mutta en nyt taida jaksaa. Taavilla on ollut vähän omia juttuja kuten "pimeällä olen niin kinnostunut ympäristöstä etten kerta kaikkiaan voi muistaa tehdä hätiä" tai "seuraan mikaelaa kotona ihan koko ajan enkä kerta kaikkiaan voi jättää sitä näkyvistä hetkeksikään".

2.10. Oltiin Vappu Alatalon hyppytekniikka kurssilla. Videolla tulee oikeastaan kaikki mitä käytiin. Annalle kiitos videoinnista!
http://www.youtube.com/watch?v=2ixHgJJDv80


(c) Iiris

Tessulla allergioireet ovat vaivanneet koko alkusyksyn, mutta nyt tepsuti on parempi. Paperille kirjoitettuna on pitkät pätkät Tessun terveysjuttuja, syömäaikoja ja tassujen pesu päiviä. Eläinlääkärillä käytiin pari kertaa. Yleisvoinniltaan Tessu on ollut ihan pirteä, mutta sen naama kutisi todella paljon ja korvat, anturanvälit ja naami olivat todella ärtyneitä. Lisäksi maha kurisi, oli löysällä ja Tessu oksenteli, jos ruokailusta kului liikaa aikaa. Tessu siirtyi syömään 4-5krt päivässä, mutta nyt se on pystytty palauttamaan 2-3krt päivässä ruoakailuun.  Mä en papereilta jaksa siirtää tänne enää kaikkea, mutta pää asia on, että Tessu voi nyt hyvin. Oireiden aiheuttaja ei kuitenkaan selvinnyt.

Tessulla on hirmu hyvä motivaatio kaikkeen yhdessä tekemiseen. Toinen on maailman söpöin, kun se on niin innoissaan kun otan naksuttimen esiin. Tokojutuista sivulle tulo ja maahanmeno ovat olleet harjoittlun kohteen. Tempuissa kenkien jalkaan laittaminen ja laatikon päälle tassujen laittaminen ja muita pieniä juttuja. :)


Tessu<3.

Varmaan paljon olennaisia asioita jäi kirjoittamatta, kun on niin pitkä väli edellisten kuulumisten kirjoittamisesta, mutta lisäilen myöhemmin jos muistan. Jos kuitenkin tavoitteeksi ottaisi kirjoittaa seuraavan kerran ei niin pitkän ajan päästä. :)