Siis ihan totta mistä tätä  koirrankarvaa ja pölyä tulee. Olohuoneen matto on mustalaikukas ja nurkista pölähtää ohikulkiessa karvakasa, vaikka kuinka imuroisi. Mä toivon tosiaan, että Tao on se joka pudottais turkkiiaan, Taavi saisi pitää ja vaikka lisätä.  ;) Nauru

1273249971_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tao ja karvamatto

1273250045_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Taavi toi mulle pöly pallon. =D

Taon keskiviikon tokot
Paikalla makuu 2min ryhmässä
Oli melkein liiankin skarppina. Ei pahemmin vilkuillut, mutta olisi voinut olla ehkä ihan aavistuksen rauhallisempi yleisilmeeltään.
Paikalla makuu 20sekunttia (piilo)
Menin puun taakse. Oletan, ettei Tao nähnyt mua. Tää oli hyvä! Ens kerralla voi lisätä aikaa piilossa, mutta näin ensimmäistä kertaa kevättreeneissä häiriönä linnut, skeittaajat ja muut treenajat, niin ottettiin ihan helppo.
Ruutua
Ei suunnistä lähetyksiä ruutuun. Alusta on, on, ei ole, on, ei ole, on, on. Haki tosi vamasti eri matkoilta, mutta vauhtia saisi olla lisää. Tauko ja käytiin leikkimässä vähän syrjemmässä ja uudestaan yli pitkältä matkalta (kentän toisesta päädystä eli superpitkältä) namikupille ruutuun. Innostin vielä reilusti oikein menemenemene ennen kuin päästin sinkoamaan. Johan oli vauhtia. ;) Näitä kolme toistoa kupin kanssa ja yksi ilman. Toimi!
Liikkeestä seiso
Tota öö? Taolle taisi tulla iso öö-mustikatkos. "Voi mamma mä en nyt millään muista et täs pitää olla paikoillaan". Vaikutti niin tyhmältä virheeltä, että otetaan joku toinen päivä uudestaan. Varmaan jotain väliaikaista muistamattomuutta. Kyllä se oikeesti osaa (kai? :D).
Seuraaminen
Kivaa! Taotao osaa! Mä tykkään. :) Otettiin sivuaskeleita molempiin suuntiin ja jotain muita pikkupätkiä.
Tunnarikapulan pitäminen
PUREE. Ja paljon. Rauhoteuttiin ja naksautin, kun lopetti puremisen. Työstöön tää.
Tunnarikapulan etsiminen nurmikolta
Jes, Tao taisi ihan oikeasti käyttää nenää! Nyt voisi lisätä välillä nurmeen piiloon myös ei mun hajusen kapulan mun hajuisen kapulan lisäksi.

1273251653_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva Tiina Ahonen

Tiistaina agilityn alkeiskurssin teoria.
Ilman koiria  siis. Vaikkei mitään pahemmin uutta tullut, niin nyt voi hyvällä mielellä odottaa kurssin alkua.  Mukana muitakin nuoria koiria ja puhuttiin, kuinka koiran kanssa saa (ja on suotavaakin) käydä tunnin aikana välillä vähän kentältä muualla kävelemässä jne. :)
Koska yksi kouluttajista oli hieman myöhässä saatiin lukea Clean un lehtiä odotellessa. Mä voisin kuluttaa aika tosi monta tuntia pelkästään yhden lehden parissa. Mun piti ihan omaan vihkoon kopioida yksi putki hyppy juttu, joka vaikutti ihan älyttömän kivalta, ja muillakin esteillä sovellettavalta. Olisin laittanut ylös enemmänkin, mutta aika ei rittänyt. Hirmunen agilityntreeni into! Tää tahtoo kokeilla "sitä ja sitä ja sitä radanpätkän ohjausta". =) Ja tää tahtoo omaksi noita lehtiä!

1273252149_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1273252612_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sää on ollut jokatoinen päivä lämmin ja aurinkoinen ilman pilvenhäivää ja jokatoinen päivä sateinen, tuulinen ja kylmä. Vaikka toisaalta, on ollut aika paljon söpöä raikasta sadeta. 

1273252659_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1273252670_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eilen pesin Taavin shamppoolla ja huomenna ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn. Jännää! Vaikka se on kyllä niin kakara, niin henkisesti kuin ulkonäöllisestikkin.<3 Viimeiset karvahapsutkin taisi mennä viemäriin pesussa, mutta ei se mitään. Mutta se myös niin TAAVI, joten tärkeintä että olisi hauskaa. :)